Blogi on ollut taas pidemmän aikaa heitteillä, eikä jatkostakaan ole tietoa. Olen muistaakseni joskus maininnutkin, ettei ulkomailla asuminen kunkin maan erityispiirteistä huolimatta niin ihmeellistä ole, että siitä kovin usein juttua riittäisi. Eikä sitä sen suurempia seikkailuja kaipaakaan, ihan tavallinen arki on kaikkein parasta.

Me lomailimme Buenos Airesin jälkeen Meksikossa entisillä kotikulmillamme. Oli ihan kiva käydä paikan päällä toteamassa, ettei ruoho sielläkään ole sen vihreämpää. Muistot ovat mukavia, mutta elämä on nyt täällä ja hyvä niin. Parasta antia matkassa oli ystävien tapaaminen, hyvä seura voittaa aina nähtävyyksien kiertämisen. Viikonloppu Acapulcossa oli tervetullutta vaihtelua, täällä kun merivesi on ihan liian kylmää ja virtauksetkin kovia. Teimme myös pikavisiitin Los Angelesiin, josta paluu taas kerran osoitti matkailun nurjat puolet. Lentomme oli peruttu ja meidät oli buukattu myöhemmin iltapäivällä lähtevälle lennolle Guadalajaraan ja sieltä edelleen Méxicoon. Emme saaneet tästä tietoa, sillä varatessa ilmoitin yhteystiedoiksi Chilen puhelinnumerot, joten kökimme LAXissa puoli päivää noituen huonoa tuuriamme.

Kun saavuimme kotiin Santiagoon torstai-iltana 25.2., oli taivas omituisen musta ja ilma todella synkkä. Olin ajatellut heti viikonloppuna palata lenkkipolulle ja makoilla vielä uima-altaalla Acapulcon rusketusta parantelemassa. Toisin kävi. Perjantaina pyykkäsimme ja kävimme kaupassa ja käytimme Nicon hammasrautoja kiristämässä. Nicon kaveri Vicente tuli käymään ja jäi yöksi. Aamuyöllä sitten heräsimme huojumiseen ja nitinään, jonka aiheuttaja pian sai koordinaatit 35.909°S, 72.733°W, 06:34:14 UTC, 8,8 Richter.

Huomasin vajaa vuosi sitten kirjoittaneeni vajaan viiden Richterin järistyksestä. Silloin totesin, että olen mielestäni kokenut ihan riittävän määrän maanjäristyksiä. Vaan luonnonvoimat olivat eri mieltä. On vaikea edes kuvailla tuota kokemusta. Päällimmäisenä oli huoli perheestä sekä Nicon kaverista. Järistyksen jatkuessa ja tavaroiden kaatuessa mielessä kävi ajatus, että tästä emme voi selvitä. Mutta niin vain huojunta jossain vaiheessa lakkasi ja me kipitimme rappuja pitkin alas kadulle, jonne olikin kokoontunut aika joukko ihmisiä.

Meillä kotona meni nurin piano sekä molemmat taulutelevisiot, kirjat ja cd-levyt putosivat hyllystä ja lasit ja astiat keittiön kaapeista. Silti tuho tuntui vähäiseltä ja se, ettei rakennuksia romahtanut suoranaiselta ihmeeltä. Olimme järistyksen jälkeisen viikon evakossa ystävillämme kunnes saimme asunnon siivottua. Asunnossa on runsaasti halkeamia, lähinnä  katon rajassa, mutta rakenteet lienevät säilyneen vahingoittumattomina. Pintaremonttia on tiedossa, mutta vielä emme tiedä milloin ja kuinka pitkän aikaa ne kestävät.

Jälkijäristyksiä on riittänyt satamäärin. Osaa niistä ei edes huomaa, mutta osa saa sydämen pomppaamaan kurkkuun. Todennäköisesti jälkijäristykset jatkuvat kuukausia. Niihin pitäisi kai osata suhtautua järjellä ajatellen, että pahin on jo koettu. Ei ole aina helppoa.

Naapuritalossamme on aloitettu vauhdilla maanjäristyksen pudottaman tiilikuoren korjaus. Enpä haluaisi olla noilla telineillä jälkijäristyksen iskiessä.