Lauantaille osunutta itsenäisyyspäivää juhlistamaan oli tarjolla Finnairin Laulajia täkäläisessä luterilaisessa kirkossa jokseenkin hankalan matkan päässä. Tai en nyt tuosta hankalasta tiedä, olemme aika taitavia julkisten käyttäjiä, mutta paikallisten mielestä kaikki matkat on hankalia aina silloin, kun ei käytössä ole omaa autoa. Emme siis olleet lauantai-illan ohjelmaan kuoroa merkinneet, koska tiesimme lähtemisen vaikeaksi aina, kun vaihtoehtona on makoilla kotona uima-altaalla, ja sen päälle grillailla kaikessa rauhassa parvekkeella chileläisiin rypälelajikkeisiin samalla tutustuen.

Erinäisten sekavien tapahtumien ja sattumien seurauksena olin kutsunut muutamia uusia suomalaistuttuja grilliherkkuja nauttimaan. En ottanut ihan tosissani sitä vaihtoehtoa, että kaikki vaivautuisivat paikalle, enkä varsinkaan sitä, että sana kiiri ja tavoitti muutaman muunkin perheen. Enpä itse asiassa tiennytkään, että Santiagosta löytyy niinkin runsaslukuinen lapsiperheiden katras. Juhlat venyivät ja lihatkin kai kypsyivät ihan käppyräksi, mutta mukavaa oli. Terassille majoittunut herraporukka laulaa luikautti Maamme-laulunkin avattuaan ensin ääniään salmiakkikossulla.

Näistä juhlista toipumiseksi oli tarjolla vartavierailua hernekeiton merkeissä. Pääsimmekin samalla tutustumaan lapsiperheiden suosimaan asumismuotoon lähes maalla sijaitsevalla suljetulla omakotitaloalueella. Sellaisia moni Meksikossakin suosi, toisin kuin me vastarannan kiiskit, emme voi kuvitella asuvamme paikassa, josta lähimmälle kioskillekin on kilometrien matka. Oli kuitenkin kiva kyläillä, ja hernekeitto oli erinomaisen maukasta.

Edellisviikon flunssa oli helpottanut sen verran, että olin loppuviikosta uskaltautunut taas kuntosalille. Sunnuntaina kylästä palattuamme olo oli taas surkea ja kuumetta tuntui pukkaavan. Eilen lähdin vielä reippaasti töihin, mutta iltaa kohden olo taas huononi sen verran, että tänään piti jäädä kotiin keräämään voimia illan virallista itsenäisyyspäivän vastaanottoa varten. On se kumma, ettemme saasteisessa Méxicossa kolmen vuoden aikana sairastaneet yhtäkään flunssaa, ja nyt tuntuu ettei tästä taudista parane ei sitten millään.

2137374.jpg
Seuranamme José, tuttu jo Meksikon-ajoilta.