Eipä toteutunut toiveeni maanjäristyskokemusten suhteen. Herätyskellokaan (eli kännykkä) ei ollut tänä aamuna vielä ehtinyt soida, kun sänky alkoi täristä ja viereisen huoneen kiinni ollut ovi natista saranoillaan. Ei oikein huvittanut jäädä sänkyyn nousua pitkittämään, kuten normaaleina aamuina tulee tehtyä. Olimme jalkeilla saman tien, mutta siinä vaiheessa järistys oli jo ohi. Niihin alkaa kai pikkuhiljaa tottua, mutta jos rappauksia alkaa katosta putoilla niin siinä vaiheessa ottaa tämä tyttö jalat alleen. Meillä kun on se uima-allaskin yläkerrassa, ettei vaan käy niin että tulee altaallinen vettä niskaan.

Tänään oli lisäksi syksyn ensimmäinen aamu, jolloin ei-katalysaattoriautojen liikennöintiä rajoitettiin ilman laadun huononemisen estämiseksi. Kotiin piti tänään jättää kaikki rekisterinumeroon 3, 4, 5, ja 6 päättyvät menopelit. Ajokielto on voimassa klo 7:30 alkaen ja päättyy illalla klo 21, ja viranomaiset vakuuttavat valvovansa sitä tehokkaasti. Suurin osa ajokiellossa olevista autoista lähteekin liikkeelle normaalia aikaisemmin ja palaa myöhemmin, jolloin liikenteessä olevien autojen määrä ei käytännössä juurikaan vähene.

Työmatkalla mieltä piristi pirteisiin talviasuihin puetut vaahterat. Kiitos Benettonin lähelle avatun myymälän mainostempauksen, päivä alkoi sittenkin aivan ihanasti. Mutta mahtoi vaahteroita iltapäivän hellelukemissa hiostaa!

1239232637_img-d41d8cd98f00b204e9800998e