Nicon Meksikon-matkaan on enää reilu viikko, joten piti ryhtyä tuumasta toimeen matkustusluvan hankkimiseksi. Sellainen pitää olla ihan kaikilla Chilessä asuvilla alaikäisillä, jotka poistuvat maasta yksin tai vain toisen huoltajansa seurassa. Vastaava käytäntö on monessa naapurimaassakin, minusta tämä on aina kuulunut sarjaan tarpeetonta byrokratiaa ja rahastusta, mutta maassa on elettävä maan tavalla.

Luvan laatii notaari, ja näitä yksityisiä notariaatteja on lähes joka kulmassa. Olimme jo etukäteen puhelimitse kysyneet hintaa ja toimitusaikaa. Mukaan otettiin kaikkien passit ja henkilökortit, Nicon suomalainen Helsingin maistraatin espanjaksi laatima virkatodistus sekä Uruguayn perhekirja, libro de familia, johon on merkitty avioliittomme sekä Nicon syntymä, tosin vasta 6 vuotta syntymän jälkeen, oli se ulkomailla asuvalle sen verran hankala toimenpide (lisää tarpeetonta byrokratiaa ja rahastusta).

Ensimmäisessä notariaatissa palvelu oli hidasta ja odotus venyi, joten vaihdoimme paikkaa kadun toiselle puolelle. Siellä palvelu parani ja sihteerikkö alkoikin tarmokkaasti naputella vanhaan word-pohjaan nimiämme ja muita tietoja. Siinä olikin kova urakka, yhdellä kun on vain yksi sukunimi mutta kolme etunimeä, toisella kaksi etunimeä ja yksi sukunimi, ja kolmannella molempia nimiä kaksi. Copy-paste oli käytössä ahkerasti kaksisormijärjestelmän ohella. Ja tulihan siitä valmista oikoluvun korjattua tökerimmät kirjoitusvirheet. Lopuksi tähän kolmisivuiseen paperiin lisättiin itse Herra Notaarin leimat, meidän allekirjoitukset ja ne kuuluisat sormenjäljet peukalosta. Sujuu jo rutiinilla. Lasku tästä lystistä oli 40 eur, mutta onpahan voimassa täysi-ikäisyyteen saakka ja kattaa kaikki mahdolliset matkustustilanteet.