En kuitenkaan lähde matkaan junalla pois entisestä, saati nykyisestä elämästä. Pakollinen koulutusmatka oli tiedossa jo viimeiset puoli vuotta, mutta enpä uskonut tämänkään päivän näin nopeasti koittavan. Aika vaan kuluu niin tuhottomalla vauhdilla, ettei meinaa perässä pysyä. Suomessa on aina kiva tavata sukulaisia ja ystäviä ja syödä salmiakkia, mutta edes työnantajan kustantama reissu ei tällä hetkellä kovasti ilon tunteita nostata. Elämä, arki ja perhe on täällä ja lennot ihan liian pitkät ja puuduttavat aikaerosta puhumattakaan. Ja ne Suomen hinnat!

Pääsiäinenkin kului aivan huomaamatta, vaikka etukäteen neljän vapaan putki tuntui suorastaan ylellisyydeltä. Sitähän se onkin, mutta olisin saanut helposti kulumaan ainakin toiset neljä päivää ihan vaan kotosalla olemalla. Onnistuin kyllä nauttimaan juhlapyhiksi hiljentyneestä suurkaupungista aamulenkeillä, jolloin kaupunki on totisesti parhaimmillaan. Pyhäaamuna puistoteitä hölkätessä on suorastaan mahdoton uskoa, että saasteet ovat täällä todellinen ongelma, ja että asukkaita tähänkin kylään mahtuu kuutisen miljoonaa. Kunpa olisi ollut kamera mukana!