Jalkavaivoihin tympääntyneenä annoin lonkan koukistajalle siedätyshoitoa rinteessä. Kovasti kehuttuja laskettelurinteitä on tähän asti tiirailtu olohuoneen ikkunasta, kun puhti ei ole riittänyt paikan päälle asti. Koulusta alkoi loma, joten itsekin puhuin perjantain vapaaksi, onhan parhaat tarjoukset voimassa vain arkisin. Tarjousten kanssa saakin olla tarkkana, sillä eri pankkien luottokorteilla on saa eri suuruisia alennuksia eri päivinä. Sanomalehtien tai kännykkäoperaattoreiden kanta-asiakkaile tarjotaan vastaavasti alennuslippuja. Tarjousten sekamelskan sekoittamina tartuimme ihan kaikelle yleisölle suunnattuun El Coloradon tarjoukseen: hissilippu normaalihintaan (27 eur), kuljetus kaupan päälle ja välinevuokrat puoleen hintaan.

El Coloradon toimipisteessä Omnium-ostarilla oli aamutuimaan kova kuhina. Toiminta ei taaskaan ollut erityisen hyvin organisoitua, jonotuksissa eri luukuilla kului ainakin tunti. Tämä siitäkin huolimatta, että sillä aikaa kun itse jonotin välineitä, Nico piti meille paikkoja bussijonossa. Näiden alkusähläysten aikana meinasi jo iskeä uskon puute, eikä tunnelma matkalla juurikaan kohentunut. Kuski veti serpentiinimutkia kaasu pohjassa sillä seurauksella, että Nico joutui välillä heittämään laattaa penkereellä. Näitä mutkia onkin yli 40, joten 40 km matkaan menee aikaa vähintään 1,5 h. Edellisen viikonlopun runsaat sateet olivat aiheuttanut kivistä, mudasta ja lumesta koostuneen maanvyöryn, joka vei mukanaan yhden perheen äidin ja pienen lapsen lounaspöydästä. Tämän vuoksi tie oli alkuviikosta vielä suljettu, äidin ruumis löytyi pian, mutta lapsi on kai edelleen kateissa.

Laskettelu-urani on varsin vaatimaton, rinteissä vietetyt hetken on yhden kropan sormilla ja varpailla laskettavissa. Koulun Kalpalinna-retkien lisäksi muistoissa on Keski-Italiassa Ovindolin rinteissä vietetyt aurinkoisen kauniit talvipäivät. Lieneekö aika kullannut muistot, mutta ei El Colorado Ovindolia mielestäni päihitä. Ovidolin metsäisempi maisema on miellyttävämpi ympäristö kuin El Coloradon paljaat rinteet. El Coloradossa lisäpisteitä tuo Hawaiian Tropicin sponsoroimat aurinkorasvat aina suojakertomeen 75 asti, ja niille oli totisesti käyttöä.

Väkeä oli vähän, joten hisseihin ei tarvinnut jonottaa, eikä rinteessä juurikaan varoa muita. Kokonaisuutena lasketteluun liittyy kuitenkin ihan liikaa säätämistä minun makuuni. Painavissa monoissa liikkuminen on hankalaa ja auringon lämmittäessä iltapäivällä tulee hiki. Mutta ihan mukavan päivän Nicon kanssa vietimme, sitä ei käy kieltäminen. Kerran vuodessa voisi olla sopiva tahti. Paluumatkalle osui rauhallisempi kuski, joten päivän aikana nautitut ateriat ja energiajuomatkin pysyivät sisällä.