lauantai, 13. maaliskuu 2010

Elämä jatkuu maanjäristyksen jälkeen

Blogi on ollut taas pidemmän aikaa heitteillä, eikä jatkostakaan ole tietoa. Olen muistaakseni joskus maininnutkin, ettei ulkomailla asuminen kunkin maan erityispiirteistä huolimatta niin ihmeellistä ole, että siitä kovin usein juttua riittäisi. Eikä sitä sen suurempia seikkailuja kaipaakaan, ihan tavallinen arki on kaikkein parasta.

Me lomailimme Buenos Airesin jälkeen Meksikossa entisillä kotikulmillamme. Oli ihan kiva käydä paikan päällä toteamassa, ettei ruoho sielläkään ole sen vihreämpää. Muistot ovat mukavia, mutta elämä on nyt täällä ja hyvä niin. Parasta antia matkassa oli ystävien tapaaminen, hyvä seura voittaa aina nähtävyyksien kiertämisen. Viikonloppu Acapulcossa oli tervetullutta vaihtelua, täällä kun merivesi on ihan liian kylmää ja virtauksetkin kovia. Teimme myös pikavisiitin Los Angelesiin, josta paluu taas kerran osoitti matkailun nurjat puolet. Lentomme oli peruttu ja meidät oli buukattu myöhemmin iltapäivällä lähtevälle lennolle Guadalajaraan ja sieltä edelleen Méxicoon. Emme saaneet tästä tietoa, sillä varatessa ilmoitin yhteystiedoiksi Chilen puhelinnumerot, joten kökimme LAXissa puoli päivää noituen huonoa tuuriamme.

Kun saavuimme kotiin Santiagoon torstai-iltana 25.2., oli taivas omituisen musta ja ilma todella synkkä. Olin ajatellut heti viikonloppuna palata lenkkipolulle ja makoilla vielä uima-altaalla Acapulcon rusketusta parantelemassa. Toisin kävi. Perjantaina pyykkäsimme ja kävimme kaupassa ja käytimme Nicon hammasrautoja kiristämässä. Nicon kaveri Vicente tuli käymään ja jäi yöksi. Aamuyöllä sitten heräsimme huojumiseen ja nitinään, jonka aiheuttaja pian sai koordinaatit 35.909°S, 72.733°W, 06:34:14 UTC, 8,8 Richter.

Huomasin vajaa vuosi sitten kirjoittaneeni vajaan viiden Richterin järistyksestä. Silloin totesin, että olen mielestäni kokenut ihan riittävän määrän maanjäristyksiä. Vaan luonnonvoimat olivat eri mieltä. On vaikea edes kuvailla tuota kokemusta. Päällimmäisenä oli huoli perheestä sekä Nicon kaverista. Järistyksen jatkuessa ja tavaroiden kaatuessa mielessä kävi ajatus, että tästä emme voi selvitä. Mutta niin vain huojunta jossain vaiheessa lakkasi ja me kipitimme rappuja pitkin alas kadulle, jonne olikin kokoontunut aika joukko ihmisiä.

Meillä kotona meni nurin piano sekä molemmat taulutelevisiot, kirjat ja cd-levyt putosivat hyllystä ja lasit ja astiat keittiön kaapeista. Silti tuho tuntui vähäiseltä ja se, ettei rakennuksia romahtanut suoranaiselta ihmeeltä. Olimme järistyksen jälkeisen viikon evakossa ystävillämme kunnes saimme asunnon siivottua. Asunnossa on runsaasti halkeamia, lähinnä  katon rajassa, mutta rakenteet lienevät säilyneen vahingoittumattomina. Pintaremonttia on tiedossa, mutta vielä emme tiedä milloin ja kuinka pitkän aikaa ne kestävät.

Jälkijäristyksiä on riittänyt satamäärin. Osaa niistä ei edes huomaa, mutta osa saa sydämen pomppaamaan kurkkuun. Todennäköisesti jälkijäristykset jatkuvat kuukausia. Niihin pitäisi kai osata suhtautua järjellä ajatellen, että pahin on jo koettu. Ei ole aina helppoa.

Naapuritalossamme on aloitettu vauhdilla maanjäristyksen pudottaman tiilikuoren korjaus. Enpä haluaisi olla noilla telineillä jälkijäristyksen iskiessä.

maanantai, 7. joulukuu 2009

Yhtä juhlaa

Suomen itseäisyyspäivä hurahti lähes huomaamatta ohi, sillä meillä on ollut täällä muita juhlan aiheita. Suomea pääsemme juhlimaan vähän virallisemmin vasta keskiviikkona varsinaisen päivän osuttua sunnuntaille, ja änkeepä tähän väliin vielä neitseellisen sikiämisen pyhäpäivä (8.12.).

Nico sai koulun päätökseen ja on nyt täkäläisen peruskoulun suorittanut. Systeemi on sen verran erilainen, että kahdeksannen luokan jälkeen siirrytään keskiasteen opetuksen ensimmäiselle luokalle, ja sitä jatkuu neljän luokan verran. Peruskoulun päättyminen ei kuitenkaan ole erityinen virstaanpylväs, sillä kaikki jatkavat keskiasteelle ymmärtääkseni automaattisesti ja luokatkin säilyvät ennallaan. Perinteisiin kuuluu kuitenkin juhlia juuri tässä kohtaa oikein pidemmän kaavan mukaan.

Juhlat järjestettiin Banco de Chilen klubilla lauantaina. Pojat olivat kaikki puvuissa ja tytöt vastaavasti ykkösissä. Koroilla oli korkeutta, ja hameiden helmat lyhyitä. Ohjelmaan kuului alkudrinkki ja vapaata hengailua, ruokailu, muutama puhe, ja lopuksi tanssia aamukahteen asti. Nuorisolle oli oma disco ja aikuisille omat tanssinsa. Juhla oli ihan mukava, mutta uusina tulokkaina joutuu aina moneen kertaan elämäntarinaansa muille vanhemmille selvittämään, mikä ottaa vähän voimille. Korkokenkä-indexillä mitattuna menestykseni oli kovin vaatimatonta. Vaikka monesti täkäläisiä systeemejä manaankin, niin se on tunnustettava että 14-vuotiaat ovat vielä ihanasti lapsia, juhlivat yhdessä isien ja äitien kanssa ja omavaat käytöstapoja. Kaikkia vanhempiakin tervehditään automaattisesti. "Hola tía Titi" kuulosti alussa oudolta tädittelyltä, mutta kivaltahan se nyt tuntuu.

Ennen tätä suurta juhlaa oli koululla normaali päättäjäistilaisuus perjantai-iltana pelkästään kasiluokkalaisille. Siellä vierähti muuma tunti, sillä puheita pidettiin useampi ja tunnustuspalkintoja jaettiin oikein urakalla. Kaikille jaettiin lisäksi päästötodistus, tai ennemmikin diplomi, sillä arvosanoja siinä ei ollut. Nico ei voi keskiarvollaan kehua, alle kutosen se taisi jäädä. Asteikkohan on täällä ykkösestä seiskaan. Seiskan oppilaat ovat siis meille kympin oppilaita.

Sunnuntaina lähetin juhlista väsyneen nuoren kesälaitumelle Buenos Airesiin, jossa heti samana iltana oli ohjelmassa AC/DC:n keikka. Kotona on sen jälkeen ollut kumman hiljaista. Kauaa ei tämä olotila kestä, matkalaukku odottaa jo nurkassa perjantaista lähtöä. Kyllä tulevaa lomaa onkin odotettu!

maanantai, 30. marraskuu 2009

Rauta-aika

Juniorin suussa välkkyy tuliterät hammasraudat. Seuraavat puolitoista vuotta on tiedosta hammasten kiristystä, toivottavasti ilman itkua. Suu on tänään suoritetun asennuksen jäljiltä hieman turpea, ja kapistukset tuntuvat takuulla oudolta, mutta särky on toistaiseksi ollut ihan siedettävää. Ruokalistalla on tänään soppaa ja soossia, mutta huomisesta alkaen voi taas syödä normaalisti. Purkat ja toffeet on luonnollisesti mustalla listalla koko hoidon ajan.

Rautojen tarve tuli meille täytenä yllätyksenä, onhan ne hampaat suunnilleen suoraan kasvaneet. Joskus toukokuussa koulussa eräs hammasklinikka suoritti maksuttomia tarkastuksia halukkaille. Lähetimme pojan tarkastukseen lähinnä reikien varalta, mutta  paluupostissa saimmekin oikomissuosituksen ja korkealta tuntuneen hinta-arvion. Selvää rahastusta, mietin, korjaillaanhan täällä herkästi neniä ja muitakin ruumiinosia ihan vain ulkonäön vuoksi. Ajatus oikomisesta jäi kuitenkin takaraivoon muhimaan, ja poika itse sitä kovasti kärtti. Pikainen googlaus osoitti, että ihan jo hintatason vuoksi hoito kannattaa tehtä täällä ennemmin kuin Suomessa. Julkisella puolella ei moisia pikkuvirheitä Suomessa korjata, sen ehdin jo selvittää. Ikäkin on sopiva, sillä koulukavereista yhdellä sun toisella on sama prosessi menossa. Hintakin putosi puoleen alkuperäisestä paikkaa vaihtamalla. Ihan pätevän ja ammattitaitoisen tuntuista touhu on, eli emmeköhän ihan oikean päätöksen tehneet.

sunnuntai, 29. marraskuu 2009

Flower Power

Ympäri vuoden kukoistava luonto on ilon aihe sekin. Tai ehkä näillä leveysasteilla ei kukoistuksesta voida puhua, pudottavathan monet puut lehtensä syksyllä. Kuitenkaan mikään totaalinen kuolema ei luontoa kohtaa talvellakaan, ja monet kukat jaksavat kukkia vuoden ympäri.

Viikonlopun ohjelmaan kuului lomalla olevien ystävien kukkien kastelua. Muistinpa ottaa kameran mukaan matkaan. Näpsin seuraavat kuvat vajaan kilometrin matkalta lähinnä naapuritalojen sisäänkäyntien istutuksista. Talkoohengen varassa ei kukkien menestys täällä ole, niiden hoito nimittäin kuuluu portieereille. Tai ainakin kastelu, voi olla että istutus olisi heidän arvolleen liian sottaista puuhaa.

torstai, 26. marraskuu 2009

Ilon aiheita

Tätä blogia voisi päivitystaukojen venyessä entisestään pian kutsua murheenkryyniksi, iloa siitä ei ole ollut kenellekään vähään aikaan. Toisaalta ei kai kannata ottaa paineita, kun perimmäinen ajatus on ollut tallentaa näistä ulkomaanvuosista päiväkirjamaisia muistoja ihan itseämme varten, ei niinkään muille lukijoille. Näiden bloggausvuosien aikana näitä aallonpohjia on koettu tasaiseen tahtiin, mutta aina on ylös noustu.

Perheemme on ollut toista viikkoa jakautuneena kahdelle eri paikkakunnalle. Me Nicon kanssa pyöritämme arkea kotosalla, kun taas Gustavo yrittää pyörittää toisenlaista projektia naapurissa. Vähissä on arkipäivät täälläkin, Nico karkaa kesälomalle ensi viikon jälkeen ja minä vähän myöhemmin. Muutama lämpimämpi päivä on luonnollisesti ollut riittävä syy iloita, mutta jokohan uskaltaisi ajatella kesän tulleen jäädäkseen? Toden totta erikoinen alkukesä, en ole vielä kertaakaan vaivautunut katolle uima-altaalle, kun ei oikein tiedä tarkeneeko siellä. Viime vuonna jo lokakuussa odotin allaskauden avausta.

Kuin huomaamatta viime viikolla vahvistui Metallican tulo tänne maailmankolkkaan tammikuun lopussa. Lippujen kanssakaan ei ollut minkäänlaista ongelmaa, Suomessahan minkä tahansa megakonsertin lipuista joutuu taistelemaan tosissaan, mikäli oikein olen ymmärtänyt. Yritin aamupäivällä ostaa lippua nettimyynnistä, jossa pääsinkin ihan sujuvasti luottokortin kautta pankin sivuille, mutta koodien syöttämisen jälkeen tuli vain "eipä onnistunut" -herjaa. Vikaa voi etsiä mistä tahansa Ticketmasterin ja Banco Securityn väliltä. Iltapäivän puolella oli sopivasti asiaa yläkaupungille, joten poikkesin samalla lippuluukulla, ja olinkin ainoa ostaja koko pisteessä. Uskomatonta. Itse en aio tapahtumaan osallistua, Nico saa hommata mukaansa ikäistään seuraa.

Samana iltana sain lopultakin hankittua kirjastokortin. Nyt kun kotona on hiljaista, yritän hyödyntää ajan kirjojen lukemiseen. Sain muutaman lainan lomalle lähteneiltä ystäviltä, mutta tuo kirjastokortin hankinta on ollut mielessä pidempään. Nämä muutamalla metroasemalla toimivat Bibliometro-kirjastot muistuttavat lähinnä kioskeja, eikä valikoima ole kovinkaan laaja. Tarjolla on pääasiassa tämän mantereen kirjailijoiden tuotantoa, mikä sopii minulle oikein hyvin, tuleepa paikattua sitäkin aukkoa. Kirjavalikoimat löytyy nettisivuiltaan, joten tulevia lukuhetkiä voi sitä kautta jo etukäteen suunnitella. Kortin saa esittämällä henkilötodistuksen ja laskun, josta käy ilmi osoitetiedot, ja normaalisti perittävän parin rahan liittymismaksunkin sai liittymiskampanjan johdosta anteeksi. Terassin pöydällä odottaakin jo perulaisen Bryce Echeniquen Un mundo para Julius. Päädyin siihen sen takia, että toinen perulainen kirjailija Jaime Bayly on siihen jossain kirjoissaan viitannut.

Eikä ollankaan vähäisempamä ilon aiheena ole ollut se, että juoksu kulkee lähes lentävällä askelella. Arkisin liikkeelle pitää lähteä riittävän myöhään ja viikonloppuisin riittävän aikaisin, jotta välttää kuumuuden ja liikenneruuhkat. Kunto on selvästi parantunut, eikä mitään vaivojaan ole ilmaantunut. Lähdenkin tästä vetämään tossuja jalkaan ja baanalle, sen jälkeen kirjan kanssa sohvalle löhöämään.