Kevään merkkejä ei ilmassa vielä näy, mutta ajatuksissani olemme jo lähellä kesää. Kun tietää talven kestävän vain muutaman kuukauden, voi kalenterin lähetyessä syyskuuta huokaista helpotuksesta. Pyrähdys Suomen kesään "keskitalvella" sekin mukavasti auttaa.

Lomilta palattuamme iski flunssa saman tien. Vieläkään emme kuuluu yli 10 000 A H1N1-influenssan Chilessä sairastaneiden joukkoon, mutta harvinaisen sitkeän köhän lykkäsi. Välillä kävi jo mielessä, että olisiko saasteilla sittenkin osuutta asiaan. Röörien tukkoisuuden takia oli Suomessakin mukavasti kulkeneeseen hölkkään otettava vähän etäisyyttä. Vasta viime viikonloppuna uskaltauduin taas tuttuja polkuja köpöttelemään.

Kuluneina viikkoina olemme kohdanneet kaikki ihmisen elämänkaareen kuuluvat tapahtumat, sekavassa järjestyksessä kylläkin. Kuolemantapaus toi hetkeksi työrintamalle kiireitä, kun taas Meksikossa koettiin samoihin aikoihin uuden elämän ihme. Perjantaina vietimme synttäreitä ystävien kanssa "perhepiirissä", ja lauantaina Nico oli bändinsä kanssa soittamassa kaverin äidin häissä Sheratonissa ja juhli muiden vieraiden kanssa aamuneljään. Saimme pientä esimakua siitä, mitä on odottaa teiniä kotiin läpi yön.

Sandra Bullock on saanut oman lämmittimen, ettei tarvitse palella leffateatterin aulassa.